top of page

HOT KOMMUNIST

hotkommunist.png

Hot Kommunist – Brutal Jazz

Alunperin Tallinnasta tuleva, entistä suomalaisvahvisteisempi progejazzpunk-trio Hot Kommunist tuuttaa jykevällä otteella Viron kielistä, päivän polttavaa ja poliittisesti kärkevää, brutaalia jazz-punkia. 

 

Tiukan voima-trion rungon muodostaa legendaarisen virolaisen J.M.K.E. -yhtyeen kulta-aikojen jäsen ja ex-mies Lembit Krull (basso ja laulu), sekä suomalaisjäsenet, Ikuinen Vaiva-yhtyeessä vaikuttanut Mikko Nissinen (kitara ja taustalaulu) sekä mm. Cosmo Jones Beat Machinen, SUPO:n ja Pääkallon riveistä tuttu rumpali JP Hautalampi.

 

Hot Kommunist on julkaissut pitkäsoittoalbumin "21. Sajandi Kodu" (2015), Digitaalisena julkaisuna Pietarissa 2016 joulun alla äänitetyn live-albumin "Banned In Russia", (2017) ja EP:n "Ära Määri Meie Käsi Oma Verega" (2019). Korona-aikaa ennen, parin vuoden aikana yhtye on tehnyt noin 60 keikan mittaisen Itä-Euroopan kiertueen, johon on kuulunut keikkoja niin Suomessa, Virossa, Liettuassa, Latviassa kuin Venäjällä. 

 

Hot Kommunist on soittanut yhteiskeikkoja mm. Radiopuhelimien, Rattuksen ja brasilialaisen A.R.D.:n kanssa.

Vuonna 2021 Kasettipesä OY julkaisi yhtyeen mittavalla kiertuerupeamalta konserttidokumenttina live-kasetin "Tsirkus Näljastele", josta on otettu jo viisi painosta.

Parhaillaan Hot Kommunist valmistelee toista pitkäsoittolevyään.

  • Facebook
  • Instagram
  • Spotify

© 2024 by KMS

bottom of page